Pääsivu   Veneen historia Kunnostaminen Kuva-arkisto   Palautetta! Linkkejä Juttuja Briefly in English

Miten hai-veneestä tuli elegantti

Mikko Jalas

Hai-veneen kuva Vene-lehden tuoreessa katsausnumerossa (Vene-lehti 1-2/2004 s.186, toim. huom.) pysähdyttää. Tosiaankin, Northern Classics -niminen yritys ilmoittaa valmistavansa hai-veneitä. Veneen hinta on 51700e. Samalla hinnalla voisi näyttelyluettelosta valita koko joukon haaveiden tai hankintasuunnitelmien kohteita, jotka paremmin vastaavat vallitsevaa käsitystä siitä, minkälainen huviveneen tulisi olla. Messuilla on kuitenkin kuulemma tehty jo kauppojakin hai-veneistä. Mutta voiko puusta rakennettu, vuonna 1930 suunniteltu 'nuorisovene' tosiaankin kilpailla niiden veneiden kanssa, joiden etuna on 70 vuoden aikana tapahtunut veneisiin liittyvä teknologinen kehitys? Miten Hai on palannut listoille ja mistä nostetta on löytynyt? Onko kyseessä muutos puuveneiden valmistusteknologiassa vai onko puuveneen uusi tuleminen ennen kaikkea teknologiasta riippumaton, arvoihin ja arvostuksiin kytkeytyvä tapahtumakulku? Entä mistä uudet arvot tulevat?

Uusi teknologia hai-veneessä

Venenäyttelyn tämänvuotisena erikoisuutena esiintynyt Aquarell hai-vene näyttää samalta kuin hyvin pidetyt ja kunnostetut ikäsisarensakin. Veneenveistäjä Jan Backman kuitenkin vakuuttaa, että kyseessä on luokkasäännön puitteissa modernisoitu vene. Epoksikäsitelty runko, jonka laudat on jatkettu sormiliitoksin ja liimattu toisiinsa, muodostaa tiiviin, jäykän ja elämättömän rakenteen, jossa puu ja vesi eivät kohtaa. Aquarelliin on myös rakennettu vanerikansi, jonka päälle on liimattu ohut rimoitus.

Haminan Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksessa 1990-luvulla valmistui oppilastyönä toinen uutta rakennus- ja materiaalitekniikkaa ilmentävä hai. Vene oli osa sitä ajatusta, jonka mukaan suomalainen puuveneveisto tarvitsi kansainvälistymistä sekä irtiottoa tai rohkeaa ja uudistavaa kasvua entisten perinteiden pohjalta, ja se rakennettiin amerikkalaisen uuden aallon puuveneveisto-opin mukaisesti 'väärinpäin', köli ylöspäin. ⁱ

Uskon, että nämä uuden sukupolven hai-veneet ovat nopeita ja että moni hai-veneilijä on kevätkunnostusta tehdessään kateellinen tiiviistä rungosta. Tästä huolimatta ne teknologiset askeleet, jotka Hain kehittymiseen ovat liittyneet, tuntuvat pieniltä. Puuveneen modernisoituminen ei siis tunnu kovinkaan uskottavalta vastaukselta siihen kysymykseen, miksi ja miten Hai on päätynyt vene-lehden katsausnumeroon niin sanottujen kaupallisten veneiden joukkoon. En väitä, etteikö modernilla tekniikalla olisi osaansa asiassa, mutta uskon kuitenkin, että tavoissamme ymmärtää, ajatella ja katsoa veneitä on tapahtunut epoksin käyttöönottoa ja mallikaarien kääntöä suurempi kumous.

Muuttuvat mielikuvat

Mitä sitten on tapahtunut tavoissamme ajatella veneitä, ja millä erityisellä tavalla tämä muutos on koskenut hai-venettä? Pikainen katsaus muutamaan veneestä kirjoitettuun artikkeliin auttaa erottelemaan Hain elinkaaresta värikkäitä ja mielialaltaan erilaisia vaiheita.

Kelpo kilpavene

Frisk Bris -lehti julkaisi vuonna 1930 Gunnar Stenbäckin suunnittelupöydällä syntyneen ehdotuksen uudesta yksityyppiluokasta, jossa Stenbäck on lehden arvion mukaan onnistunut laatimaan järkevän konstruktion, joka hyödyntää aiemmista, kalliista luokkaveneistä saatuja kokemuksia, mutta on kuitenkin halpa rakentaa. Järkevä on oiva luonnehdinta veneestä, joka ei millään tavoin ollut radikaali eikä kokeellinen. Päinvastoin, Haita puolustettiin sillä, että Stenbäck oli käyttänyt jo koeteltuja ratkaisuja uudessa suunnitelmassaan.

Uuden luokan ensimmäinen vene oli esillä vuoden 1931 venenäyttelyssä ja tulokkaalle tuli seuraajia hyvin nopeasti. Hai hyväksyttiin Suomen Purjehtijaliiton yksityyppiluokaksi vuonna 1932 ja kohta Suomen ja Viron kasvavan hai-kannan lisäksi yksittäisiä veneitä purjehti ympäri Itämerta. Nopean rakentamistahdin lomassa alkuperäiseen luokkasääntöön alkoi kohdistua kritiikkiä jo 1930-luvun puolessa välissä. Veneen purjeita ehdotettiin kasvatettavan ja köliin kaipailtiin lyijyä, mutta erityisesti vaatimus käyttää Suomessa ommeltuja purjeita nostatti vastarintaa. Nämä yksittäiset vaatimukset liittyvät siihen, että menestyvän luokan sääntöjä olisi haluttu muokata kohti teknologisesti edistyksellisempää ja radikaalimpaa venettä. Lopputuloksena oli Purjehtijaliiton päätös pitää luokka muuten ennallaan, mutta sallia purjeiden hankinta myös Suomen ulkopuolelta.

Menestykseen liittyi myös luokan kansainvälistämistä pohtiva keskustelu. Kansainvälistämistä puoltavat tahot sekä Suomessa että Virossa pitivät kansainvälistä hai-luokkaa tärkeänä tapana hankkia kotimaisille purjehtijoille kokemuksia ulkomaisilta radoilta. Toisaalta, kansainvälistämistä epäilevät tahot muistuttivat suomalaisten kehittämän Pohjoismaisen 22:n kohtalosta, jossa kansainväliset erimielisyydet olivat estäneet luokan kehittämisen. Joka tapauksessa pieni, järkevä Hai oli 1930-luvun loppuun mennessä saavuttanut paljon. Veneitä oli rakennettu yli 100 kappaletta, niitä purjehti ympäri Itämerta ja ne olivat myös suomalaisen veneteollisuuden vientituote; sanalla sanoen kansallinen ylpeydenaihe.

Ruotsalaisen venesuunnittelija Erik Salanderin kirjoittama arvostelu hai-veneestä tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman suomalaisen purjehduselämän uuteen tulokkaaseen. Segel och Motor -lehdessä (1935?) Salander antaa veneelle mainesanan 'präktig'; hyvin purjehtiva, tilava, helpporakenteinen, halpa, jäykkä ja merikelpoinen. Ei siis ihme, että ruotsalainen Salander ihailee itäisen naapurimaan yksituumaista ja päättäväistä purjehdusväkeä, jolla on nyt käsissään uusi ja elinvoimainen, kelpo kilpaluokka.

Seuraavana vuosikymmenenä Hai sai kansanveneestä uuden kilpailijan. Vuonna 1942 suunnittelija ja purjehtija Göstä Kyntzell kehuu Östra Nyland-lehden (7.7.1942) julkaisemassa haastattelussa uutta Kansanvenettä monin tavoin Haita paremmaksi ja modernimmaksi veneeksi ja arvelee hai-luokan menettäneen pelin uudisrakennusluokkana. Vaikka hai-veneitä rakennettiin 1940-luvulla vielä kiivaaseen tahtiin, Kyntzell lienee ollut oikeassa; kansanvene vastasi paremmin tulevien purjehtijoiden tarpeita.

Hai-luokka jatkoi eloaan aktiivisena ja tiukkana kilpaluokkana, mutta uudisrakenteiden määrä väheni ja vene sai osakseen myös enenevissä määrin kritiikkiä. Martti Vuohenjuuri kritisoi vuonna 1961 voimakkaasti Hain konstruktiota ja pitää oikeastaan luokan ainoana hyveenä vireää kilpatoimintaa. Vene itsessään ei Vuohenjuurelta minkäänlaista kiitosta saa - päinvastoin, hän pohtii onko Haista edes suurilla muutoksilla saatavissa kunnollista matkavenettä. Vuohenjuuren mukaan "Hain suuri suosio on sangen ihmeteltävää, sillä vene on erittäin huonosti suunniteltu". Muutos ilmapiirissä oli täydellinen, sillä 22 vuotta aikaisemmin Yngve Pacius oli kirjoittanut Haista ylistävästi; Hai oli hänen mukaansa kansainvälisesti tunnetun Stenbäckin parhaimpia töitä.ⁱⁱ

Onko Hain alennustila ollut laajempikin ilmiö 1960-luvulla? Vuoden 1963 Frisk Bris -lehdestä löytyy kitkerä 'yleisönosastokirjoitus' hai-veneeseen kohdistuvasta, jo kymmenvuotisesta ajojahdista. Kirjoittajan mukaan Purjehtijaliitto on ollut osaltaan mukana rajoittamassa luokan elinvoimaa ja -tilaa ja herättämässä pessimistisiä epäilyksiä luokan tulevaisuudesta. Vuoden 1963 kritiikin laukaisi uusiin synteettisiin purjemateriaaleihin liittyvä keskustelu. Pessimistit, joihin kirjoittajan kritiikki kohdistuu, epäilivät, että synteettiset materiaalit sallivan sääntömuutoksen voivan tappaa luokan lopullisesti. Näin jälkikäteen on kuitenkin helppo nähdä, että artikkelin kirjoittaja oli varsin oikeassa väittäessään, että tämän uudistuksen tarpeellisuuden kyseenalaistaminen todella heijasti voimakasta epäuskoa hai-luokan tulevaisuutta kohtaan. Luokka kuitenkin säilyi hengissä. Pumpuli vaihdettiin keinokuituihin vuonna 1963 ja spinaakkerin kokoa kasvatettiin vielä 1978.

Elegantti puuvene

Tultaessa 1990-luvulle Hain elämänkaari näyttää saavan aivan uuden suunnan. Suomessa oli syntymässä tai oltiin herättelemässä 'puuvenekulttuuria'. Ennen oli ollut veneitä, jotka oli rakennettu puusta, mutta nyt 80-90-lukujen taitteessa alettiin yleisesti puhua puuveneistä. Uutta puuveneilykulttuuria taottiin esiin Suomenlinnan Pursiseuran järjestämässä Viaporin Tuopissa, Puuvenepurjehtijat r.y:n harrastajakursseilla, Kotkan puuvenemessuilla ja monissa muissa pienemmissä vajoissa, pajoissa ja aivoriihissä. Vene-alan lehdet, päivälehdet ja puuveneille omistetut oppaat ja kuvakirjat nivoivat näitä elementtejä yhteen, estetisoivat veneitä ja puhalsivat niihin elämää. Syntyi katsauksia puisten veneiden historiaan ja modernien puuveneiden tulevaisuuteen. Julkaisujen lisäksi yksittäisten puuveneilijöiden verkkosivuille alkoi kertyä yhä enemmän jälkiä harrastajan ja veneen välisistä tiiviistä suhteista.

Näyttää kuitenkin siltä, että Hai ei saanut kunniaa olla ensimmäisten joukossa puuveneitä juhlittaessa. Vene-lehteä selaamalla voi itse asiassa ensimmäisenä erottaa puisten purjelaivojen kohtaloon liittyviä huolestuneita kirjoituksia 1970-luvulla, jolloin näitä laivoja pidettiin kansallisaarteina. Tämän kirjoittelun rinnalle syntyi 1980-luvulla mr-veneiden estetisointia sekä summalaisen veneenrakennusperinteen ja itäisen Suomenlahden fiskarimallien esittelyä. Vuonna 1986 Vene-lehdessä selostettiin saaristoristeilijä 'Kirpan' restaurointityö, jossa innokkaat ja osaavat kunnostajat ovat ryhtyneet kölipuun vaihtoon, hankkeeseen, jota vain muutama vuosi aikaisemmin saman lehden sivuilla pidettiin järjettömänä..

Yksityyppiluokkien, kuten Hain kannalta, tällä puuveneyksilöiden historiallista ainutlaatuisuutta korostavalla uudella harrastusilmapiirillä ei kuitenkaan ollut merkittävää vaikutusta. Hai jatkoi oloaan vanhana, purjehtijoiden sydämiä lämmittävänä, mutta anonyymina kelpo luokkana. Toki Haikin paranteli asemiaan jo 1980-luvulla. Vene-lehden Tappi-irti palstalla (6/85) oli lehdelle osoitettu pyyntö esitellä hai-vene lehdessä, jossa siitä ei ollut juttua vielä ollut sitten lehden perustamisen 1967. Toimittaja Kari Wilén vastasi, ettei ollut itse koskaan haita purjehtinut, mutta arveli lukijakunnan olevan kiinnostunut veneen historiasta ja luokan nykytilasta, vaikka "Venelehti koepurjehtii yleensä uusia, lukijakuntaansa kiinnostavia 'kaupallisia' veneitä". Uusien hai-veneiden rakentaminen ei siis vielä 1985 näyttäytynyt kaupallisesti kiinnostavalta, vaikka 1980-luvun aikana itse asiassa rakennettiin 10 uutta hai-venettä.

Vuonna 1990 Seppälän veneveistämöllä kolmea vuotta aiemmin rakennettu hai-vene Maria tuli valituksi Viaporin tuopin tyylikkäimmäksi puuveneeksi. Vene-lehden (9/90) kuvateksti nimeää Marian elegantiksi - adjektiivi, jota tämä luokka ei juurikaan ollut ennen saanut osakseen. Olen taipuvainen väittämään, että Suomeen kovalla työllä rakennettu ja juurrutettu uusi puuvenekulttuuri teki kelpo luokasta elegantin.ⁱⁱⁱ Lehtiartikkelit eivät anna selvää kuvaa hai-luokan sisällä vallinneista tunnelmista ehkä halua väittää etteivätkö luokan purjehtijat olisi koko ajan arvostaneet veneitään. Selvältä kuitenkin näyttää, että 1990-luvun alun puuveneherätys antoi uusia voimia myös hai-luokalle. Elegantit hait ilmestyivät puuveneparaatien lisäksi entistä lukuisimpina kilparadoille. Vuoden 92 SM-kisojen lähtölinjalla oli jälleen tungosta 44 veneen osallistuessa kilpailuun.Vene-lehden mukaan määrä oli suurin sitten vuoden 1971.

Vuoden 2004 venemessujen katseenvangitsijaa Aquarellia, veneenveistäjämestari Jan Backmanin veistämää uutta hai-venettä katsoessa, en voi olla yhtymättä ajatukseen. Vene on näyttelyn tyylikkäimpiä. Kuitenkin myös edellä kerrottu tarina on 'tosi'. Hai ei aina ole näyttänyt elegantilta, vaan on ollut ensin nuorisokäyttöön tarkoitettu käytännöllinen kompromissi ja myöhemmin jo häviämään tuomittu reliikki. Vene on näytellyt monia erilaisia rooleja suomalaisen purjehduselämän eri kausilla, mutta nykyinen kiinnitys elegantiksi ja venelehden vuoden 1992 artikkelia mukaillen virkeäksi eläkeläiseksi ei varmastikaan ole pitkän uran vähämerkityksellisempisiä.

ⁱ Käsittääkseni tämä vene ei kuitenkaan ole luokkasäännön mukainen.
ⁱⁱ Yngve Pacius (1939) Finlands Segelsport. Teoksessa Nordens båtar. Stockholm: Lindfors Bokförlag. Kts. myös Erik Salanderin artikkeli Segel och Motor lehdessä vuonna 1935.
ⁱⁱⁱ Hain ensivuosilta Frisk Bris -lehdestä vuodelta 1932 (s.131) löytyy kuva herra Edgar Winterin uudesta 'elegantista' hai-veneestä, mutta tämä maininta on mielestäni varsin poikkeava verrattuna veneestä kirjoitettuihin muihin teksteihin.

Artikkeli on julkaistu/julkaistaan Merenkävijöiden Vuosikirjassa 2004.

September 29 2009.